Iskelmäkesä

Oltiin viime viikonloppuna äitin ja iskän kanssa Joensuussa järjestetyssä iskelmäkesä tapahtumassa. Vanhemmat osti liput miulle synttärilahjaks. Perjantaina esiintymässä oli Jorma Kääriäinen, Jari Sillanpää, Juha Tapio ja Neljänsuora. Oikeestaa Jari Sillanpään ja Juha Tapion takia mie sinne halusinki. Miun pikkuserkku tuli miun seuraks sinne ja meillä oli oikein hauska ilta!

Lauantaina esiintyi Laura Voutilainen, Matti ja Teppo, Finnhittien kuninkaat ja Paula Koivuniemi. Lauantaina olin kuskina ja minuu kiinnosti vaa Laura joka esiinty ensimmäisenä. Vesisade, väsymys ja seuranpuute ei tehny lauantaista mitenkään huippuiltaa ja jälkikäteen ois ollu ihan hyvä mennä vaan perjantaina. 

Kuvat otin pikkupokkarikameralla kun järkkärii sinne ei saanu viedä ja puhelimessa on sen verran huono laatunen kamera, eikä nääkään näköjään mitään huippuotoksia oo. Sunnuntaina sit vietettiin miun synttäreitä, kävin kaverin kanssa syömässä ja pyörähtämässä tivolissa, jonka jälkeen juotiin meillä kakkukahvit. Mukava viikonloppu siis :)

Ajatuksia koulusta

Tässä on nyt viikko takana koulunkäyntiä. Jännitin osittain turhaan, oon saanu muutaman kaverin joiden kanssa mennä syömään ja olla bussimatkat. Mutta silti, näin viikon jälkeen miusta tuntuu siltä että luojalle kiitos teoriaopintoja on vaan kolme kuukautta ja marraskuussa alkaa työharjottelu. Tiesinhän mie jo tähän leikkiin lähdettäessä että sitä matkaa on oikeesti, mut ei miulla ollu hajuukaan miten raskasta tää tulee olemaan. Kikkailen päivittäin kahen bussin välillä ja etenkin iltapäivisin jos on pidempään kuin kahteen koulua, busseja lähtee tosi huonosti.

Itse opiskelua odotin innolla, pääsee vihdoinkin tekemään sitä mitä oikeesti haluaa. Noh, mites nyt näin viikon perusteella on käyny....? Omasta mielestäni en oo oppinu yhtäääään mitään, miusta tuntuu ettei mikään asia edes koske aihetta tai en nää että näistä tiedoista hyötyisin työelämässä. Toki viikko on lyhyt aika ja tää on vaan miun mielipide asiaan. Mutta jo tässä lyhyessä ajassa on saanu taas kokea tämän ah niin ihanan ryhmätöitä ryhmätöiden perään. Argh että mie vihaan niitä. Mieluummin istuisin oppitunnit kirjoittamassa muistiinpanoja, kuin tekemässä ryhmätöitä ventovieraiden ihmisten kanssa. Totta kai sosiaalisia vuorovaikutustaitoja täytyy opetella jo työelämääkin varten, mutta liika on liikaa. Ja miulle käy liian usein (aina) niin, että paneudun siihen oman ryhmän aiheeseen ja muiden ryhmien aiheet/esitykset menee täysin ohi. Onko siitäkään sitte mitään hyötyä? Uskallan väittää etten oo ainut joka on tätä mieltä. Kyllä joskus ne ryhmätyöt on ok, mutta ei niitä ihan oikeesti tartteis olla joka aineessa vähintään joka toinen tunti. Mihin se itsenäinen opiskelu on jääny...?

Pääsin pitkästä aikaa istumaan ruotsin tunnille, lukioaikana tykästyin ruotsin tunteihin, kiitos hyvän opettajan. Yläasteella ei ois voinu vähempää kiinnostaa koko kieli ja opettajakaan ei motivoinu ollenkaan. Nyt sitten käydään koulussa läpi lähihoitajan ruotsia ja se kuulostaa kyllä mielenkiintoselta. Hauska huomata, että vaikkei oo käyttäny kieltä pariin vuoteen nii silti ne asiat sieltä muistin sopukoista tulee vaan! Tää on varmaan ainut aihe tällä hetkellä koulussa joka minuu kiinnostaa.Opettajakin vaikuttaa mukavan rennolta ja tuntuu et haluun oikeesti oppii tätä kieltä lisää, varsinki lähihoitajan näkökulmasta. Edessä oleva lähärienglanti sen sijaan jännittää, oon aina ollu nii huono enkussa! Ehkä sekin sitten siitä, ei toinna turhaa stressata etukäteen.

Kouluun meno

Keskiviikkona se alkaa. Miun viiminen vuosi lähihoitajaopiskeluja. Joudun menemään erikoistumisvuodeksi toiselle paikkakunnalle, näin ollen koulumatkaa tulee noin 60km suuntaansa. Tietää liian aikaisia aamuja ja bussissa istumista. Oon yrittäny uskotella itelleni että kestän tän 3,5kk mikä on edessä ennen ku työharjoittelu alkaa marraskuussa, onneks työpaikka sentään on tässä ihan meidän kodin lähellä. Odotan innolla opiskelua, vihdoinkin pääsee opiskelemaan sitä mitä oikeesti haluaa, eli erikoistumaan lapsiin ja nuoriin. Kuitenkin tapani mukaan jännitän ihan hirveesti koulun alkua. En tunne oikeastaan ketään samasta koulusta ja koulumatkan pituus stressaa.

Vähän lisää intoa opiskeluun sain tänään kun ostin uuden repun ja penaalin, aiemmin olin jo hankkinut muita pieniä koulutarvikkeita. Oon vähä semmone "välineurheilija", on kivempi tehdä kaikkee kun on hyvät välineet. Penaalia en nyt välttämättä ois tarvinnu mut toi minionpenaali on niin söpö että se oli pakko saaha :D Ja joo, oon hurahtanu noihin pikkusiin keltasiin ötököihin ihan täysillä. En sentään minion-reppuu hankkinu, heh. Näillä ajatuksilla mie lähen keskiviikkona jälleen kerran sinne (uuden) koulun penkille istumaan ja toivottavasti tämän penkin kuluttamisrupeaman jälkeen voin esitellä itseni lähihoitajana! 

Yksinolo

Miun täytyy myöntää etten osaa olla yksin. Perheen tän hetkisessä elämäntilanteessa meillä on melkeinpä aina joku kotona. Harvassa on ne hetket kun oon yksin kotona. Tunnin pari kestää olla yksin, kunhan avaa radion ja puuhailee jotain. Liian usein kuitenkin yksinollessa löydän itteni tuijottamasta ikkunasta ulos tekemättä yhtään mitään. Ehkä sitä kuitenkin nauttii yksinolosta, siitä ettei kukaan tule valittamaan siitä että pyykkikone lopetti pyörimisen ja pyykit pitäis laittaa kuivumaan. Ehtii ne pyykit laittaa parinkin tunnin päästä kuivumaan. Jotenkin omituisesti yksin jäädessä miun on pakko laittaa pyykit koneeseen, en tiiä johtuuko siitä että päätän itse mitkä vaatteet laitan koneeseen, näin ollen saan vaikkapa ne lempifarkut pestyä.

Muutaman päivän yksinolo on samalla ihanaa ja ahdistavaa. Kukaan ei herätä aamulla, joten saa nukkuu niin pitkään kun huvittaa. Kukaan ei myöskään käytä koiraa ulkona, vaan itse on noustava vaikka räntäsateeseen viemään koiraa ulos. Kukaan ei laita ruokaa valmiiksi, toisaalta näin ollen saa itse päättää mitä ja milloin syö. Ei kukaan ole valittamassa jos nyt sattuu laittamaan sipulia jauhelihakastikkeeseen. Tai vaikka löytäisi itsensä sohvalta syömästä telkkaria tuijotellen. Ainoa vaara on sohvan selkänojalla kerjäävä koira.

Haaveilen omaan asuntoon muuttamisesta. Omasta rauhasta ja vapaudesta. Epäilen kuitenkin etten pärjäisi vielä yksin. Tähän asti vanhemmat ovat kantaneet ruuan pöytään ja pesseet pyykit. Kyllähän minä osaan ruokaa laittaa ja pyykit menee koneeseen, ei siinä mitään. Eniten pelkään sitä, entä jos en oikeasti osaakaan olla yksin? Tiedän etten voi ottaa Lucaa mukaan muuttaessani pois kotoa, sen paikka on perheen luona. En voi pitää radiota auki 24/7 tai kutsua aina jonkun kylään pakoillakseni yksinäisyyttä. Kaipaan omaa rauhaa, mutta koen ehkä olevani tällä hetkellä liian nössö muuttamaan yksin. Kämppäkaveri olisi tähän hyvä ratkaisu, mutten tiedä tahdonko sitäkään. Tahdon uskoa että kyllä siihen yksinoloon tottuu. Vuoden päästä omaan asuntoon muutto on ehkä realistisempi kuin nyt, mutta saahan sitä haaveilla. Sitä odotellessa, opetella niistä pienistäkin hetkistä nauttimaan yksinolosta.

Kuka mie oon?

Pyörittelin pitkään tätä postausta ja mietin minkälaisen tästä tekisin. Päädyin sitten kertomaan 10 faktaa itsestäni.

1. Oon syntynyt 1997
2. Opiskelen lähihoitajaksi, erikoistun lapsiin ja nuoriin
3. Asuinpaikkakunta Joensuu
4. Meillä on koira, Luca (tulee esiintymään blogissa)
5. Tää on miun kolmas blogi, aina vaa jääny kirjottaminen
6. Oon hulluna Volvoihin
7. Jääkiekko on kans jees, etenkin Jokerit ja Tappara
8. Fanitan Antti Tuiskuu
9. Oon horoskoopiltani leijona eli luonnetta löytyy
10. Haaveenani on lähteä opiskelemaan vielä sosionomiksi, haluun työskennellä ihmisten parissa

Saa kysyä mitä vaan tulee mieleen! :)